Tonkopuro / Suomuvuoman taustat

Kemijärvi syntyi n. 9000 vuotta sitten mannerjään vetäytyessä. Jääkauden muokkaamana jäivät joet ja järvet ratkomaan vihreää metsämattoa, josta pyöristyneet tunturit ja vaarat kohosivat ihmisille maamerkeiksi.

Ensimmäisenä jään paljastamalle maalle tulivat saamelaiset, joiden vaikutuksesta moni paikan nimi on syntynyt saamenkielisestä alkuperäisnimestä. Pronssi- ja rautakauden löydöt kertovat ihmisen elelleen Suomutunturin katseen alla jo paljon ennen kuin Räisälälle nimensä antaneet ihmiset perustivat tilansa Suomulahden rannoille.

Kemijokea pitkin ovat nykyiset asujat nousseet rikkaille metsästys- ja kalastusmaille. Aikojen saatossa he ovat myös pellot tänne raivanneet ja muokanneet järven ympärystään ihmisen käden jäljen. Pikku hiljaa asutus levisi myös metsäisille takamaille, missä luonto ei ollut muokannut valmista pellon pohjaa, ei tehnyt mitään ihmisen eteen. Sinne oli kaikki tehtävä itse.

Vuoteen 1935 mennessä oli tie välille Joutsijärvi – Räisälä – Hautajärvi, näin Tonkopurokin oli hyvien kulkuyhteyksien päässä. Asutuslautakunta jonka tarkoituksena oli suunnitella maankäyttöä ja edistää uusien tilojen syntyä, suunnitteli Tonkopuron alueelle 16 tilaa. Asutuslain nojalla alueelle muutti uusia perheitä yrittämään elämää, joka jo ihmisen laatimien ehtojen nojalla vaati kovaa työtä. Ensimmäiset asukkaat olivat hyökänneet alueelle jo ennen varsinaisten suunnitelmien toteutumista 1920-luvun lopussa.

Niin alkoi kova uurastus omien tilusten rakentamiseksi. Laki määräsi tietyt metsä- ja peltohehtaarit, jotka olivat perheen elämän perusta. Väliin vain sattui eräs suuremman mittakaavan sota, joka pakotti ihmiset evakkoon ja jättämään kotinsa mahdollisen vihollisen armoille. Sota kosketti aluetta myös sodan jälkeen, kun siirtoväki piti saada uudelleen asutettua. Maanhankintalain (MH -1945) perusteella Tonkopurolle perustettiin vuodesta 1946 lähtien lisää tiloja.

Vuosikymmenten aikana Tonkopurolle perustettiin kolmisenkymmentä tilaa, siellä oli oma kansakoulu, seurantalo, kauppa ja kahvila. Nyt koulu on tyhjillään, seurantalo romahtanut, kaupat suljettu - ihmisen toiminta on hiipunut. Suurin osa rakennuksista on tyhjillään tai asumisesta muistuttaa vain vesakon ja sammaleen peittämä kivijalka. Pellot ovat metsittyneet, pihat autioituneet, ihmiset kadonneet.


takaisin <<

 

 

( c )   t o n k o p u r o . c o m  2 0 0 5 - 2 0 0 6